ihaa.com > Ahaa! > TKK:n "hakkerointikurssin" lopettaminen
 

TKK:n "hakkerointikurssin" lopettaminen

Elämän suuria virheitä

Asioissa on usein syvempiä ulottuvuuksia, joita ei huomaa ennen kuin ne on menetetty.

TKK:n tietotekniikan koulutusohjelmassa oli aikoinaan (noin 1987-1995) iso 5 opintoviikon kurssi, Tietotekniikan laboratoriotyöt, joka sisältä luentoja mm. käyttöjärjestelmän toiminnasta, tentin sekä käytännön harjoitustöitä Unix-työkaluilla ja ohjelmointia C:llä ja konekielellä.

Kurssin materiaaliin oli lisätty aikojen kuluessa kaikenlaista, esimerkiksi siirretty harjoitustöitä muilta kursseilta tälle kurssille. Kurssin opintoviikkomääräkin oli kasvanut kolmesta viiteen.

Sitten kerran opetuksen suunnittelupäivillä tuli esille ajatus siivota kyseessäoleva sotku ja siirtää asioita takaisin muille kursseille, minne ne aiheidensa puolesta paremmin sopivatkin.

Tästä syntyi suunnitelma, jonka olennaisena tuloksena oli ajan myötä laboratoriotyökurssin lopettaminen. Asioiden lisääminen ja siirto "oikeille kursseille" ei onnistunut lopulta kovinkaan hyvin.

Kurssi oli kuitenkin sekalaisuudestaan huolimatta yllättävän onnistunut kokonaisuus, jossa tärkein opittu asia ei ehkä ollutkaan mikään tietty fakta, vaan yleinen käsitys ja ymmärrys Unix-ajattelusta ja "hakkeroinnista" sanan myönteisessä merkityksessä.

Siis kyky ajatella "out of the box", keksiä todella uusia ratkaisumalleja, sekä käyttää ja yhdistellä luovasti olemassaolevia työkaluja. Taito ajatella näin, tietoja ja taitoja yhdistellen ja uutta luoden on arvokkaampaa kuin mikään yksittäinen tieto.

Olin itse kurssilla mukana useita vuosia, ensin tuntiopettajana auttamassa, myöhemmin suunnittelemassa ja luennoimassa. Olin mukana myös kurssin lopettamissuunnitelmaa tekemässä, joka vaikutti aikoinaan todella järkevältä, mutta osoittautui, ainakin omasta mielestäni, myöhemmin erääksi suurimmista virheistä missä olen ollut mukana vaikuttamassa.

Mitä opimme tästä? Asioissa on usein syvempiä ulottuvuuksia, joita ei välttämättä huomaa ennenkuin ne on menetetty.

PS. Kurssilla päästiin myös käytännön järjestelyissä ajan myötä erittäin toimivaan järjestelyyn: Ensimmäisellä luennolla jaettiin kaikille kurssin ohje (noin 40s. kirjanen) joka sisälsi kaikki kurssin tiedot, ohjeet, harjoitustyöaiheet, sekä harjoitustöiden mukana palautettavat standardoidut etusivut. Tämä vähensi kurssin tiedotustyön määrän käytännössä nollaan ja myös opiskelijat pystyivät paremmin suunnittelemaan kurssin suoritusta.

 

ihaa.com

ihaa.com

Kotisivu
Yritys
Uutiset
Ratkaisut

English
Japanese

Aiheet

Ahaa! Ajatuksia
Työkalut


Ota yhteyttä

(c) ihaa.com 1995-2002